Toiviomatka Kungfun alkulähteelle

Kungfumatka Kiinaan

Monella kamppailulajin harrastajalla on haaveena päästä tekemään matka kungfu-kamppailulajin alkulähteelle Pohjois-Kiinaan. Hollywood-elokuvat ja legendaarinen Bruce Lee toivat aikoinaan suuren yleisön tietoon erilaiset itämaiset kamppailulajit. Elokuvista innostuneena ja inspiroituneena moni alkoi opetella lajeja tosissaan seuratessaan idolinsa jalan jälkiä. Osa halusi todella omistautua lajille ja lähteä varta vasten ulkomaille harjoittelemaan ja opiskelemaan. Mikä on siis paras paikka hioa omia taitojaan ja oppia tekniikka? Toki alkuperämaa on se paras ratkaisu. Eli judoa Japanissa, taekwondoa Koreassa ja tässä tapauksessa kungfua Kiinassa.

Kungfu on paljon muutakin, kuin yksi kamppailulaji

Mitä tulee kungfuun, niin moni ei tiedä, että se on yleisempi termi, jonka alle kuuluu paljon erilaisia lajeja, kuten esimerkiksi wing tsun, baiji ja monta muuta erilaista lajia, mutta toki se kuuluisin tyylisuunta on shaolin kungfu. Shaolin kungfu kehitettiin nimensä mukaan shaolin-luostarissa, jonka munkit opettelivat kamppailutaitoja, jotta he voivat puolustautua hyökkääjiä vastaan. Sieltä laji lähti leviämään ja se onkin nykyään maailmankuulu ja monet munkit ovat käyneet esittelemässä taitojaan ulkomailla. Monet ovat myös matkustaneet Kiinaan oppiakseen aitoa shaolin kungfua.

Hae tietoa netistä

Paras tapa aloittaa matkan suunnittelu on etsiä tietoa netistä. Hieman tutkimalla löytää useita kouluja, joihin ulkomaalaiset ovat tervetulleita. Niiden taso kuitenkin vaihtelee melko paljon, joten paras on sellainen koulu, jonka entisten oppilaiden kertomuksia ja kokemuksia on koulun nettisivulla, jotta saa muodostettua paremman kuvan siitä, että mikä perillä odottaa.

Suurin osa ulkomaalaisista harrastajista viettää muutaman viikon kungfua opetellessaan, mutta joskus jotkut jäävät useiksi kuukausiksi tai jopa vuosiksi. Osa kouluista on melko edullisia, mutta elämä niissä on usein varsin alkeellista ja karua. Tokihan tarkoituksena on kehittää henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia, joten täysihoitoa ei tietysti kukaan odotakaan.

Kyseessä ei ole lepoloma

Joissakin luostareissa saattaa saada oman huoneen, mutta joskus huone jaetaan muiden kungfua opettelevien vierailijoiden kanssa. Huoneet ovat usein varsin karuja ja mukavuuksia ei juurikaan löydy. Eli kannattaa varautua siihen, että omaa tilaa ei juuri ole. Useimmissa luostareissa syödään vain kasvisruokaa, mutta varsinaiset kungfukoulut saattavat tarjota myös lihaa, kalaa tai kanaa. Mikäli ruokavalioosi kuuluu tietyt luontaistuotteet tai lisäravinteet, niin ne kannattaa ottaa mukaan Suomesta. Paikan päältä niitä ei löydä. Ei ainakaan niitä tuttuja merkkejä tai kenties juuri sitä hyväksi osoittautunutta tuotetta. Ruokailut ovat yhteisiä tilaisuuksia, joihin kaikki osallistuvat. Tavallisesti mahdollisuutta kokata itse ei ole, joten osa ottaa mukaan tarvittavat proteiinit kotoa, koska kasvisruoka on yleensä todella kevyttä. Päivärytmi on myöskin suunniteltu ruokailujen ympärille, jotta fyysinen harjoittelu ja mahdollinen opiskelu saadaan sopimaan aikatauluun saumattomasti.

Mikäli olet jo kovassa kunnossa oleva harrastaja tai vaihtoehtoisesti haaveilet paremmasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista, niin matkaa kungfun alkulähteille voi lämpimästi suositella kaikille. Kokemus tulee olemaan ikimuistoinen ja vielä ylimääräisenä etuna on se, että mandariinikiina tulee hieman tutuksi ja uuden kielen oppiminen aina avartaa maailmaa entisestään.

Treenimatka Thaimaahan – Valmistaudu huolella

Treenimatka Thaimaahan on yhä yleisempi ilmiö – eikä lainkaan syyttä. Onhan tämä maa puitteiltaan loistava kohde moniin eri lajeihin, Suomea halvemmasta hintatasosta puhumattakaan. Yleisiä lajeja, joita Thaimaassa treenata ovat muun muassa Thainyrkkeily (tai Muay Thai), Golf, kiipeily ja kaipa niitä muitakin on. Kuitenkin Thainyrkkeily on kasvattanut suosiotaan huikeasti ihan jo muutaman vuoden sisään ja tässä blogikirjoituksessa annan vinkkejä erityisesti siihen liittyen.

Valmistaudu huolella

Luontaistuotteet.com - NokkosjauheOmasta kokemuksestani voin sanoa, että huolellinen valmistautuminen kannattaa. Valitsitpa sitten minkälaisen treenipaketin tai omatoimimatkan tahansa, niin thaimaalainen treenirytmi voi säikäyttää helposti suomalaisiin Muay Thai –treeneihin tottuneen. Vaikka salien välillä on aivan älyttömiä eroja, niin valmistaudu siihen, että perillä nukutaan 5-6 tuntia yössä, päivät alkavat reippaalla lenkillä ja mitään varsinaista tekemistä treenipaikassa ei välttämättä ole (muuta kuin treenaaminen). Huomioon kannattaa ottaa myös, että paikallinen ruoka ei varmasti ole sitä mihin olet tottunut. Esimerkiksi jokapäiväinen riisi saattaa alkaa kyllästyttämään nopeasti pastaan ja perunoihin tottunutta, joka on hyvä ottaa huomioon.

Lisäravinteet ja superfoodit mukaan jo Suomesta

Jos käytät proteiinijauheita, vitamiinipillereitä, ravintolisiä, luontaistuotteita, superfoodeja tai Lisäravinne.fi - Whey 80 proteiinijauhemuuta vastaavaa normaaliravinnon lisänä ja haluat syödä niitä myös Thaimaassa, niin helpoimmalla pääset, kun otat ne mukaasi jo heti Suomesta. Näitä ei todennäköisesti löydy (ainakaan samaa merkkiä) muualta kuin Bangkokista ja sieltäkin sopivan tuotteen etsiminen voi olla todella hankalaa. Esimerkiksi Bangkokista löytämäni proteiinivalmisteet sun muut ovat hinnaltakin vielä kalliimpia kuin Suomessa.

Hyvä paikka näiden tilaamiseen ennen matkaa on esimerkiksi Lisäravinne.fi, jonka kautta löytyy kaikki suosituimmat tuotteet ja kaupat kätevästi listattuna.

Tee taustatyötä, jotta voit valita itsellesi sopivan salin

Treenimatkat - Treenimatka ThaimaahanKuten aikaisemmin jo mainittiinkin, niin paikallisten Thaiboxing-salien välillä on ihan älyttömiä eroja. Osa saleista on mennyt ihan turistipelleilyksi, kun toisilla taas treenataan naama veressä. Pyri siis ennen matkaa tekemään kunnolla taustatyötä ja etsi tasollesi sopivin treenipaikka.

Huomioon on hyvä myös ottaa, että soittamalla tai sähköpostilla et saa todennäköisesti totuutta selville. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu vahvasti toisen ihmisen (ja erityisesti asiakkaan) miellyttäminen, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että sinulle vastaan ”Kyllä onnistuu” joka kysymykseen. Paikan päällä todellisuus voi sitten selvitä ikävällä tavalla. Älä luota sokeasti tiedusteluihin, vaan pyri kyselemään vaikkapa Suomen Muay Thai –liiton foorumeilla, omalta saliltasi tai muilta kokeneemmilta tyypeiltä apua.Thainyrkkeily - Treenimatkat Thaimaahan

Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin sanoa, että pohjoisemmassa treenataan kovempaa kuin etelässä. Erityisesti isoja turistikaupunkeja (Pattaya, Phuket, Bangkok, Hua Hin ja Chiang Mai) kannattaa välttää, jos haluat treenata oikeasti kovaa.

Kattavan listan eri saleista löydät täältä.

Älä juhli liikaa

Päätit sitten valita kuitenkin sen Pattayan eniten mainostetuimman salin? Kyllä se treenaaminen sielläkin onnistuu, mutta pyri välttämään turhaa juhlimista, vaikka lomalla oletkin. Erityisesti ensikertalaisilta meininki voi lähteä hyvinkin helposti käsistä, joka johtaa siihen, että salilla käydään treenaamassa ainoastaan matkan ensimmäisenä ja vikana päivänä. Tällöin koko matkasta jää todennäköisesti huono maku suuhun ja rahaa palaa suunniteltua enemmän.

Parhaimmillaan treenimatka Thaimaahan on uskomaton kokemus, josta riittää iloa pitkäksi aikaa.